Kotini Saarenmaalla

Ajattelin nyt sitten hiukan jakaa teille minkälainen on kotini (mummola) Saarenmaalla. Kuvat nyt on jossain ihme järjestyksessä...

 Tässä on  kissani Tiikeri. Mamma ja pappa ottivat sen kun menin ensimmäiselle luokalle, about 12 vuotta sitten. Hieman se on jo vanha ja kamalan näköinen, mutta silti tosi rakas.

 

Tässä on Tiikerin pentu Makroflex, se elelee serkuillani ja en tiedä mistä serkut tuon nimen ovat keksineet mutta aika huvittavalta kuulostaa.

Viinirypäleitä mamman ja pappan puutarhasta.

Äidin veli leikkaamassa rikkaruohoja maakellarin päältä.

Mamma laittamassa pihaa kuntoon.

Pappa istutti tuon ison puun keskellä pihaa lapsena. Se on noin 50 vuotta vanha.

Kylän "keskusta".

Naapureiden talo taustalla.

Naapureita.

Perunoita.

Oikeasti olisi ollut ulkorakennuksissa vielä 3 makkaria, mutta en jaksanut nyt niistä ottaa kuvaa.. Makkareita on yhteensä 6, eli tänne mahtuu aika paljon porukkaa. Makkareita on siksi niin monta, koska äidin veli asuu vaimonsa ja lapsensa kanssa täällä,  me mahdumme tänne äitini, isäpuoleni ja kahden pikkusiskoni kanssa, sekä äidin toinen veli vaimonsa, ja neljän lapsensa kanssa. Lapsuuteni jouluina olimme kaikki yhdessä täällä, nykyään harvemmin, koska asiat ovat nykyään niin erilailla.

Pappan muistoksi lippu puolitangossa.

Kiva pikku sade.

Täällä olen viettänyt melkein koko lapsuuteni, mamman ja pappan luona. Paikka on muuttunut siitä ajasta paljon, rakennukset on kaikki remontoitu, pihalta kaadettu suurimmat puut pois. Naapurin likat joiden kanssa pikkuisena temmelsin ovat muuttaneet pois. Pappa lensi taivaaseen. Tuntuu niin tyhjältä.
Pappa remppasi kaikki rakennukset ennen kuin jäi eläkkeelle, jotta sitten eläkkeellä ollessaan hän voisi alkaa hoitamaan ampiaisia, matkustelemaan mamman kanssa ynnä muuta. Mutta ei, eläkkeelle päästyään hänellä todettiin syöpä, aika meni lääkärissä, leikkauksissa, sairaalassa, maatessa sängyssä. Hän taisteli vuoden, ja uskoi aina että kyllä hän paranisi. Hän oli vain 64-vuotias. Ilman sitä helvetin päässä olevaa kasvainta hän olisi varmasti elänyt vielä 20 vuotta mamman rinnalla vanheten yhdessä. Nyt mamman täytyy pitää huolta isosta tilasta, monesta rakennuksesta, kanoista, laskuista ynnä muusta, yksin. Mamma ja pappa alkoivat seurustelemaan ollessaan 14- vuotiaita, joten en edes halua kuvitella miten mamma tulee pärjäämään yksin nyt kun ei ole enää pappaa vierellä.

Opin, että jos haluan tehdä jotain, se on tehtävä heti eikä sitten vuoden parin päästä. Ikinä ei voi tietää kuinka kauan sitä elää, joten joka päivä tulisi elää niin kuin se olisi viimeinen.